Jalkapallomusiikki: opas

Juuri sopivasti MM-kisojen kynnyksellä sukellamme niihin taianomaisiin hetkiin, joina jalkapallo ja musiikki ovat kohdanneet – katsomoiden vakiolauluista aina pelaajiin, jotka on ikuistettu sanoituksiin.

Katsomot ovat se paikka, jossa jalkapallo ja musiikki ensimmäisen kerran kohtasivat. Jo 1800-luvun lopulta lähtien Englannissa fanit ovat ilmaisseet itseään yhdessä laulamalla. Niillä kannustushuudoilla, jotka todella lähtevät lentoon, on ytimessään yksi ratkaiseva tekijä – melodia, joka yhdistää. Sanat voivat olla uusia, mutta sävelet on lainattu listahiteistä tai klassisista kansanlauluista. Aivan kuten suurimmista hiteistä, myös parhaista katsomohymneistä tulee maailmanlaajuisia. The White Stripesin Seven Nation Army muuntui alun perin kannustushuudoksi belgialaisen Club Bruggen fanien suussa, ja vuonna 2006 AS Roman kannattajat veivät sen Italiaan. Siihen mennessä kun Italia voitti MM-kisat sinä kesänä, koko kansakunta hoilasi sanattomasti sen kitarariffin tahtiin. Sittemmin se on kasvanut niin suureksi, ettei se ole enää The White Stripesin kappale. Se on jalkapallolaulu.

Ennen suurta kansainvälistä ottelua monet maat tilaavat virallisen hymnin – mutta toisinaan juuri kappaleet, jotka on tarkoituksella pidetty erossa jalkapalloliitosta, vangitsevat kansakunnan tunnelman parhaiten. Ajattele vaikka Three Lions -kappaletta, joka vuonna 1996 – ja muutaman vuoden välein sen jälkeen – huokui melankoliaa ja lannistumatonta toivoa siitä, että jalkapallo saattaisi vihdoin "palata kotiin" Englantiin. Paras moderni esimerkki tilaustyönä tehdystä megamenestyksestä on Shakiran Waka Waka (This Time for Africa) – FIFA:n virallinen hymni vuoden 2010 MM-kisoissa. Sen afropop-groove alkoi elää omaa elämäänsä ja siitä tuli yksi Shakiran tunnusomaisimmista hiteistä. Eipä siis ihme, että FIFA kääntyi taas hänen puoleensa vuoden 2026 MM-kisojen kappaleen tiimoilta ja yhdisti hänet Burna Boyn kanssa kappaleeseen Dai Dai.

Räpissä mainituksi tulemisesta on tullut todellinen kunniamerkki. Stormzyn, Daven ja AJ Traceyn kaltaisten brittiräpin sankareiden sukupolvi osoittaa usein kunnioitusta jalkapallon parhaimmille. Muualla taas suurimmat legendat – Lionel Messi ja Cristiano Ronaldo – ovat saaneet kunnianosoituksensa Bad Bunnylta, Kendrick Lamarilta ja Drakelta, Didier Drogba inspiroi Afro B:n viraalia afrobeats-räp-crossover-hittiä Drogba (Joanna), berliiniläinen Luciano antoi Algerian kapteenille Riyad Mahrezille tunnustusta kappaleessa Roli, ja kappaleessa Skurt Cobain ranskalainen MC Sneazzy ylisti Zinedine Zidanea. Räpin ulkopuolelta erikoismaininta irlantilaiselle country-pop-tähti CMAT:lle. Kenen puoleen hän kääntyi tarvitessaan viittausta johonkin kaljuun? Bayern Münchenin valmentajan Vincent Kompanyn, vuoden 2023 samannimisessä kappaleessa.

Ehkä siksi, että he kaipaavat luovempaa ilmaisua kuin valmentajansa kurinalainen taktiikka sallii, jotkut pelaajat ottavat loikan oman musiikin tekemiseen. Se voi olla vain lyhyt poikkeama pelaamisesta – hollantilaislegenda Ruud Gullit ei koskaan jatkanut vuoden 1984 reggae-pop-singlensä Not the Dancing Kind linjoilla – mutta toiset ovat rakentaneet kestävämpiä musiikkiuria. Portugali toivoo, että Rafael Leão pystyy kantamaan WAY 45 -räpprojekteistaan tihkuvan itsevarmuuden mukanaan MM-kisoihin, ja Hollanti toivoo samaa omalta maskottimaiselta hyökkääjältään ja räppäriltään Memphis Depaylta. Onnistunein siirtymä stadionilta studioon kuuluu kuitenkin Real Madridin juniorijoukkueen entiselle maalivahdille Julio Iglesiasille, jonka loukkaantumisen katkaisema ura oli esinäytös yli 250 miljoonan levyn myynnille.

Jos kannustushuudot syntyvät ja kasvavat orgaanisesti, niin maalilaulu on yleensä tarkemmin ennalta määritelty. Stadionien kuulutusjärjestelmät ympäri maailmaa jyräyttävät nykyään mitä erilaisimpia riemukkaita lauluja, can-canista (Bayern München) Blurin kappaleeseen Song 2 (muun muassa Juventus ja Ranska) ja Real Madridin varta vasten tilaamaan ja varsin mahtipontiseen kappaleeseen Hala Madrid…y nada más. Ne ovat kappaleita, jotka herättävät sellaisen välittömän euforian, jonka voi puhkaista vain VAR-tarkistus. Vuoden 2022 MM-kisoja varten FIFA pyysi osallistujamaita valitsemaan omat maalilaulunsa. Englanti, Puola ja Sveitsi valitsivat kaikki saman italialaisen eurodance-klassikon: Galan Freed From Desire. Se oli turvallinen valinta, sillä siitä oli jo muovattu suosittu katsomohymni – ja se oli todiste siitä, että jalkapallon aidoimmat musiikkihetket ovat aina fanien siunaamia.